Frog on the Dancefloor Communications

Sammakkolammen viestintätoimiston konttorissa häärii sastamalalainen Jaakko Pirttikoski. Urani viestinnän parissa alkoi yläkouluikäisenä, kun paikallisen Radio Mantan päätoimittaja löysi minut koulun joulujuhlan juontotehtävistä.

Vahtimestarin kuulutus koulun keskusradiossa ”Jaakko Pirttikoski, tule välittömästi rehtorin kansliaan!” johti nopeassa tahdissa viikoittaisen radio-ohjelman perustamiseen. PopKornia soitti ysärijumputusta ja kertoi viikon viihdeuutiset. Tätä suorien lähetysten riemua jatkui aina varusmiespalvelukseen asti.

Samoilta vuosilta periytyy myös intohimoni tarinoiden kerrontaan. Vuosiin on mahtunut lehtijuttuja, asiakaslehtiä, asukaslehtiä, sisältöjä sähköisiin kanaviin, tekstiä, kuvaa ja ääntä. Viimeksi työskentelin 2,5 vuoden ajan Veikkauksen Inhimillisiä uutisia -sivuston toimituspäällikkönä ja ilahduttavan usein pääsin myös itse juttukeikoille.

 

Yrityksen taival alkoi kesäkuun alussa 2001. Frog on the Dancefloor Communications merkittiin kaupparekisteriin 11.7.2001. Lyhyt ja ytimekäs nimi juontaa juurensa kummallisen assosiaation kautta Michael Jacksonin hittikappaleeseen.

Yrityksen ensimmäinen asiakasprojekti alkoi nettisivujen rakentamisella ja kasvoi vuosien aikana mitä moninaisimpien materiaalien suunnitteluun ja toteutukseen. Palveluvalikoimaan kuuluvat myös painotuotteet, viestinnän konsultointi ja koulutus.

Yritysten kotisivujen nikkarointi on ollut toinen Sammakkolammen kivijaloista koko toiminnan ajan. Asiakkaillani on käytössä erilaisia julkaisujärjestelmiä WordPressistä Joomlaan. Sastamalalaisen Netlandin AppRunner on myös tullut tutuksi.

Haluan tuntea asiakkaani ja arvostan pitkäkestoista yhteistyötä. Monen nykyisen asiakkaani kanssa olen saanut tehdä tiivistä yhteistyötä jo yrityksen varhaisista vuosista alkaen. Pienen yrityksen on helppo olla joustava ja tarjota piirun verran yksilöllisempää palvelua.

Näistä pitkistä kumppanuuksista on syntynyt myös toimintamalli Jaakko as a Service, JaaS. Olen valmiina erilaisiin tehtäviin ja kun oma osaaminen tai käsien määrä ei riitä, luotettavien eri alojen osaajien verkostosta löytyy apu ketterästi ja kustannustehokkaasti.